Ryhdy keräilijäksi

Kerää Puupiirtäjien Seuran teoksia

Voit aloittaa puupiirrosten keräilyharrastuksen jo tänään ottamalla yhteyttä sinua kiinnostaviin Suomen Puupiirtäjien Seuran taiteilijoihin. Suunnitteilla on myös keräilysalkku seuran jäsenten teoksista (2016-17). Vieraile uudelleen sivuillamme: ilmoitamme kiinnostavista puupiirrosnäyttelyistä ja teosmyyjäisistämme Ajankohtaista -osastolla.

Tilaa liikelahjaksi

Seuran jäsenkunnassa on ammattitaiteilijoita, jotka tekevät puupiirrossarjoja ja laattojen vedostusta tilauksesta. Kerro taiteilijalle kuva-ideasi tai toivomasi teema sekä vedosmäärä, niin hän antaa sinulle oman ehdotuksensa tilauksen toteutuksesta. Anna liikelahjaksi suomalaista käsintehtyä taidetta, jonka arvo nousee ajan myötä.

Kuinka tunnistan aidon puupiirroksen

Tutki ensin kuvan tausta. Sieltä voit nähdä puupiirrosten vedostamisessa käytetyn hiertimen jäljet ja myös sen, kuinka väri on imeytynyt paperiin. Näiden perusteella selviää, että kuva on todellakin käsinpainettu puupiirros. Jos paperi on paksua, eikä väriä ei ole näkyvissä arkin nurjalla puolella, kokeile painopintojen reunoja sormenpäillä. Prässillä painetussa puupiirroksessa kuvakohta tuntuu litistyneeltä verrattuna painamattomaan pintaan. Voit myös tutkia väripintaa suurennuslasilla: jos erotat rasteroinnin, kyseessä on painokoneella tehty reproduktio.

Tunnustele paperin laatua. Paperin laadun perusteella voit arvioida, onko vedos perinteiseen tapaan vedostettu kuva vai uudempi painotuote. Paperin väri antaa lisäksi vihjeitä teoksen ikään. Tarkastele vedosta valoa vasten. Jos paperissa näkyy hienoisia viiranjälkiä on se käsintehtyä japaninpaperia. Paksuissa papereissa viiranjälki ei välttämättä näy, mutta kuitujen rakenne on sormissa kangasmaisen pehmeä.

Tarkasta vedosmerkinnät. Puupiirroksissa, kuten kaikissa muissakin grafiikan vedoksissa on aina mukana taiteilijan signeeraus sekä numerointi, joka kertoo painoerän suuruuden. Nämä tiedot kirjoitetaan yleensä lyijykynällä ja ne löytyvät useimmiten kuvan alta marginaalista. Signeeraamaton vedos saattaa olla aito puupiirros, mutta taiteilijan nimen puuttuminen vähentää sen arvoa. Lue lisää vedosmerkinnöistä: www.taidegraafikot.fi

Japanilaisten antiikkivedosten tunnistaminen

Tutki kuvan ääriviivojen selkeys. 1700-1800-luvun ukiyo-e -puupiirrokset syntyivät tiimityönä taiteilijan, laatanleikkaajan ja vedostajan kesken. Työn käynnisti hanmoto, joka kustansi teoksen ja omisti laattojen paino-oikeudet. Kuvien tuotanto eteni noin 200 vedoksen erissä. Painolaattana toiminut villikirsikkalaatta kesti väsymättä jopa parin tuhannen vedoksen otoksen. Jos kuvan ääriviivat ovat epäselvät ja paksuuntuneet, kyseessä on vanhalta, kuluneelta laatalta otettu vedos. Tämä merkitsee ukiyo-e puupiirrosten kohdalla tietenkin sitä, että kuva on ollut suosittu ja siitä on otettu satoja, jopa tuhansia kopioita. Jos ääriviiva on selkeä ja paperi uuden tuntuista, kyseessä on fukkoku-vedos, jossa painolaatat on leikattu uudestaan vanhan kuvan siveltimenvetoja noudattaen.

Vertaile vedoksissa käyteume_fukkokuttyjä värejä. Väriskaaloja vertailemalla voit saada vihjeen vedoksen tuotantokaudesta. Esimerkiksi Meiji-kauden (1868-1912) painatuksien ominaispiirre on voimakkaan kirkkaat punaiset ja siniset. Edo-kaudella ukiyo-e kuvissa puolestaan käytettiin vain noin kahdeksaa eri väripigmenttiä, joista sekoittamalla saatiin lukuisia erilaisia sävyjä. Ensimmäisen painoerän valmistumisaikaan kuvan suunnitellut taiteilija oli mukana kustantajan ja vedostajan kanssa neuvottelemassa väreistä. Myöhempien lisäpainoksien sävyistä päätti vain kustantaja, joka kustannuksissa säästääkseen saattoi vähentää vaativia värisiirtymiä tai tilasi kuvat alkuperäisistä poikkeavilla väreillä. Uuden fukkoku-tuotannon ongelma on, että samoja luonnonpigmenttiaineksia ei enää välttämättä ole saatavilla. Etuna tämän päivän väripigmenteissä on puolestaan niiden parempi valonkestävyys.

Tarkasta kuvakoko. Ukiyo-e puupiirrokset valmistettiin yleensä aina määrämitoissa. Koot ja niiden nimitykset vaihtelevat paperiarkkien leikkaustapojen mukaan. Moniväristen nishiki-e vedosten kulta-kauden tavallisin mitta oli ōban (n.23 x n.36 cm). Vaakatasossa valmistettuja kuvia alettiin tuottaa vasta 1800-luvulla maisema-aiheiden yhteydessä. Sitä aikaisemmin horisontaalikuvat muodostettiin erillisistä pystykuvista ”wide screen” –tyyppisiksi laajakuviksi. 1980-90-luvuilla joistakin mestariteoksista valmistettiin myös pienennettyjä versioita, mutta nykyisin se ei enää ole käytäntönä.

Tunnista taiteilijan signeeraus ja koulukunta. Edo-kaudella (1603-1868) puupiirrostaiteilijaksi aikova hylkäsi vanhemmiltaan syntymässä saadun nimen ja omaksui mestarinsa koulukunnan nimen oman taiteilijanimensä eteen. Koulukunnista tunnetuimpia on Utagawa, jonka nimen alla toimi yli 300 taiteilijanimeä. Kun Utagawa-koulussa oppinsa saanut taiteilija sitten itse kohosi mestariksi, hän nimesi omia lahjakkaita oppilaitaan käyttämällä taiteilijanimensä yhtä tavua heidän nimissään. Näin voidaan myöhemmin jäljittää kuka opetti ketä. Esimerkiksi Utagawa-koulusta valmistuneen Kuniyoshin oppilaiksi voidaan nimen perusteella tunnistaa Tsukioka Yoshitoshi ja Utagawa Yoshitora. Joskus taiteilijat omaksuivat mestarinsa nimen sellaisenaan, mm. nimeä Utagawa Toyokuni käytti tiettävästi ainakin neljä eri taiteilijaa. Lisäksi taiteilijoilla saattoi olla useita omiakin taiteilijanimiä, joita he tuotannossaan käyttivät. Tästä äärimmäisenä esimerkkinä on Katsushika Hokusai, joka vaihtoi nimensä tiettävästi ainakin 30 kertaa.

Tunnista kustantajan leima. Kustantajien tunnuskuvioihin perehtyminen on työlästä, mutta niiden kautta on mahdollista jäljittää tietoa painopaikasta ja tuotantokaudesta. Vanhoissa kuvissa ennen vuotta 1842 on mukana myös hallituksen sensuurileima, kiwame. Vuodesta 1849 hallituksen leimaksi tuli pääasiassa aratame eli “tarkastettu”. Näitä leimoja ei ole surimonoissa, yksityisissä tilausteoksissa, joita kustansivat varakkaat runoilijat ja kulttuurihenkilöt. Sensuurileimat ja usein myös taiteilijan nimi puuttuvat kokonaan eroottisista kuvista, joita myytiin yleisölle salaa, hallituksen kieltomääräyksiä uhmaten.

Tuula_fudacollectionJapaninkielen taito on suureksi avuksi vanhoihin vedoksiin liittyvien tietojen hankinnassa, mutta perustietojen keräämiseen riittää hyvin englanti. Kuvia tutkiskellessa tulee samalla oppineeksi yhtä ja toista uutta japanilaisesta kulttuurista ja elämästä. Ja kun oman kokoelman vedos nousee yllättäen esiin tietolähteissä, voi nauttia mieltä hykerryttävästä keräilijän ilosta ja ylpeydestä.